keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Diettiä kera Polar Loop

No niin ja oikeinkin muksaa viikkoa Teille. Eli kuulumisia dietiltä. Maanantaina pompatessani puntarille oli siis luku TODELLA TYLSÄ. 77,3kg eli viikko dietillä ja tulos +300g eli ei ollut toivottu tulos. Ja joo myönnän että pienen pieni pettymys tuli, koska ruokavaliota noudatin orjallisesti.  :( 
Onneksi kaverit tsemppaa jatkamaan ja loppu tulos olikin jo tänään 75,9 eli lähti alas päin vaikka harmitus tulikin.  Ja tällä mennään vaikka nyt tulee lipsahduksia joita jo tiedän. a) huomenna synttärit ( Minulla eli olen taas lähempänä neljääkymppiä.) b) sunnuntaina äitienpäivä c) seuraava viikonloppu Ihania ihmisiä Helsingistä kylään ja d) siitä seuraava viikonloppu niin taas saan helsinki vieraita. 
Mutta minä meinaan grillata ja nauttia Ystävistäni. Piste. Nämä läskit on tässä odottanut niin jaksaa ne loppukuun vielä odotella:)

Mutta viikolla kuntoillaan ja kattellaan mitä suuhun laitellaan, että ei ihan läskiksi mene koko setti. 

Sitten palaan tähän mun uuteen ystävään, Polar Loop. Mä olen niin onnellinen edelleen tästä, kiitos kuuluu Ystävälle joka itse haaveili hankkivansa tälläisen. 

Eli alla olevassa kuvassa on koko tämän jan harjoitukseni, jotka näkyvät päiväkirjassa. Tämän takia tykkään tästä tuotteesta kun se antaa selkeästi tiedot kaikesta tekemisestäni. Aktiivisuus muistutus tulee jos on tunnin paikallaan. Ja tässä päiväkirjassa nuo kaikki kävelyt ovat aamuaerobisia. 


Sitten tämä, minun oli pakko laittaa. Viime viikon maanantain pyörälenkki. Tässä kohtaan sykkeeni kävivät 193 ja voin kertoa oli vähän huono happi, mutta eiköhän tuo kunto parane. Toivottavasti. 


Nyt menen sänkyyn. Aivan uuteen ja ihanaan sänkyyn. Meillä oli n. 7 vuotta vanha jenkki sänky joka oli tosi jäätävässä kunnossa. Nyt käytiin ostamassa minun selän takia uusi sänky. Kaiken maailman muotoilevilla patjoilla ja sijauspatja härpäkkeillä. Oli hengittävää ja ja ja.... En olisi ikinä uskonut että a.) sängyt ovat noin kalliita ja b) että niiden ostaminen on samanlaista kuin tietokonetta ostaisi. Myyjä selventää eri vaihtoehtoja joista itse ei ymmärrä yhtään mitään :D 

Näihin tunnelmiin. Hyvää Yötä <3

-Tina- (kohta jo 36 vuotias :))




sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Viikko takana

Hei, loppu viikko olikin omaa luokkaansa. Ei nyt voisi sanoa viikonlopusta, että olisin ollut kiireinen mutta vetoloppu olin. En tiedä mistä moinen väsymys, mutta varmastikin jos vanhat muistikuvat eivät petä niin mahtaa olla tämä kun kroppa heittää sokeri vyyhtiä alas. Eli joo eipä tässä sen kummempia väsymyksiä.

Tällä viikolla sain aikaiseksi 25 kilometriä pyöräilyä ja 5 aamuaerobista ja 2 salikertaa. Eli vielä vähän hissukseen starttaillaan, mutta eiköhän tahti kiihdy.

Perjantain ja lauantain vietin kansalaisopiston muotokuva kurssilla. Oli antoisaa ja se antoi uusia ideoita ja ajatuksia. Harjoituksissa meidän pitää myös itse olla kameran takana mallina. Ja on huomattavasti helpompaa ottaa selfie kuin antaa toisen ohjata kuvausta. Mutta Hyvällä kuvaajalla on mahdollisuus saada loistavia kuvia. Joten kiitos kuuluu kuvaajalle. Omia kuviani en laita tänne, mallini pyynnöstä mutta itse olin niihin erittäinkin tyytyväinen. 








Mutta näillä kujeilla alkavaan viikkoon, kirjoitan taas huomenna. Olisin kovin halunut liittää tuon polas flown sivun, mutta en saanut sitä nyt tehtyä joten yritetään huomenna uudestaan. 

Mukavaa alkavaa viikkoa -Tina-