päiväkirja

keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Nutriletti kuuri päivä nro.3

No nyt ollaan kirjoituksissa taas normi aiheessa ja ajattelin Teille kirjata kuulumisia dietistä välillä. Eli tänään on se päivä numero kolme. Se jonka lukee, olevan se paha ja sen yli kun selviää niin plaap plaap plaap… 

Noh, eilen mulla oli se jäätävä nälkä ja buranaa söin melkein ruokana. Jokseenkin nyt en osaa erotella oliko tuo päänsärky tästä dietistä vai siitä itkemisestä jota on ollut nämä kaksi päivää. Ja voi olla että siksi ollut hieman helpompi olla syömättäkin. 

Jokseenkin maanantai iltana minun olisi niin tehnyt mieli tupakkaa. Onneksi kotona ei ollut yhtään olisin varmaan muuten polttanut. Nyt sekin halu on jo vain muistoissa. 

Miltä tuntuu pelkästään juoda pussi juomia?? Minulle se sopii hyvin, en pidä nutriletin muista mauista kuin suklaasta ja joo se riittää. Juon 5 pussia suklaata päivässä. Nam… ja jos rupeaa tökkimään niin muistutellaan tsellemme miksi todellisuudessa ihminen tarvitsee ravintoa?? Polttoaineeksi, ei miksikään muuksi. Ja näillä mennään. 

Mutta toivon pitäväni tämän tahdon lujuuden myös, kun huomenna suhailen Helsinkiin. Siellä on tapaamisia jos toisiakin. Jännä nähdä kuinka käy? Mutta nyt alkaa tuntua että alan ölöytämään sen minun iki oman selkärankani :) 

Hyvää ja Aurinkoista iltaa lukijoille :)

Tina

tiistai 15. heinäkuuta 2014

Ajatuksena kuolema

Tää on taas niin tätä. Ajattelin eilen, että blokkaan Teille joka ilta/ aamu tän nutrin ajan kertoakseni miten voin. Noh, eilen oli ajatuksen tasolla.

Ajatuksen tasolla oli myös, että menen salille.  Sekin oli ihan loistava idea. Kunnes vajaa yhdeksän illalla, mulla oli salikengät kädessä, kun vastasin puhelimeen. Olin niitä juuri laittamassa laukkuun ja samalla katsoin ystäväni soittavan josta en viikkoon/ kahteen ollut kuullut.

Ääni värisi luurin toisessa päässä:
- Mulla on huonoja uutisia, ****** on kuollut!

Samassa taas koko maailma tuntui pysähtyvän. Lenkkarit putovat käsistä, tuntui se epätodellinen fiilis, se syyllisyys kun ei oltu nähty aikoihin, se tunne mikä luurin toisessa päässä oli.. Olihan se kuitenkin Ystäväni veli. En voi kuvitella miltä se hänestä tuntuu. Tai miltä hänen lapsistaan ( vaikka itse olen vajaa vuosi sitten haudannut oman isäni ) Ei ole sanoja, on vain tyhmä olo ja siinä samassa yrität aukoa suutasi, sanoa jotain… jotain? Ja varmasti olen jotain todella viisasta sanonut.
Siitä hetkestä tähän hetkeen, olen miettinyt, itkenyt, kauhistellut ja nauranut.

Ennen kaikkea taas havahduin, elämä voi loppua koska vain. Päivää, aikaa, vuotta, kuukautta, mistään ei ole tietoa. Ei hänkään vanha ollut, vähän päälle neljänkymmenen. Miksi ihminen unohtaa aina kunnioittaa tätä hetkeä. Ei ihmetellä menneitä, eikä odoteta tulevaa. Vaan nautitaan tästä ja nyt. Aina me olemme tyytymättömiä, aina olemme muka " saamattomia ", tai muuten vain naama väärinpäin.

Miksi??

Olen ennen ollut kova kantamaan kaunaa, nyt olen ajatellut päästää irti. Se on kovinkin raskas taakka. Olen elänyt paljon menneessä. Mutta miksi, mennyt on muokannut minusta tämän miksi olen tullut, ne ketkä ovat sinut sen kanssa ovat ystäviäni. Ne ketkä eivät tule toimeen, se on heiltä pois.
Ei minulta. Ystäviä ei ole paljoa, mutta ei niitä tarvitsekaan. Hyvää päivää tuttuja sitäkin enemmän, mutta hauska on välillä ihmisten kanssa jorista.

Mä rakastan elämää, mä rakastan lapsiani, miestäni, mummoani. He ovat minua niin lähellä. Enkä halua heistä hevillä luopua. Joten sen eteen otan oman terveellisen kroppani takaisin. Ja koska hautajaismekkoon on mahduttava niin nutraaminen jatkuu.

Tämä on kiitos Sinulle H siitä, että annoit lähtiessäsi ajattelemisen aiheen ja osaan taas arvostaa elämää.

Kiitos kun kävit elämässäni, hyvää matkaa sinne jonnekin  <3

Tina




sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Onko se kesä kohta ohi?

Hui, ja mun piti olla tänä kesänä ranta kunnossa. Vaan enpä ollut/ ole. Tässä olen tehnyt viimeaikoina erittäin syvällisiä pohdintoja ja suuria ratkaisuja, joita elämä varrellaan tuo. Olen ylpeä niistä ja tulen menemään niitä kohti.

Olenko nyt valmis aloittamaan itseni "remontoinnin"?? Enköhän. Tämän viikon perjantaina on aika varattu täyteaineille jotka taas saavat minun otsani näyttämään nuoremmalta. Olenhan jo 36 ja tuo minun vuosien tupakointi on ihan varmasti saanut aikaan paljon. Joskin 21 päivä tulee 11 kk polttamatta. Wau, olen todella ylpeä itsestäni.

Kesä on tässä itselläni mennyt kotona ( koska en kehtaa näyttäytyä muualla, tällä kropalla ). Mutta ennen kaikkea, olen saanut nauttia lasteni seurasta ja siitä ei voi olla muuta kuin onnellinen <3 Minulla on kolme aivan ihanaa ja rakasta lasta. Yhden kesälomareissun heitimme Rovaniemelle. Oikein urheilu opistolle, jossa kylläkin pääsääntö oli että lapset urheilivat ja vanhemmat söivät, 4 kertaa päivässä ja aivan ihanaa ruokaa. Siellä kävin jopa kerran rannalla, koska en tuntenut sieltä ketään, niin kehtasin mennä :/

Mutta oli niin ihanaa nähdä kun lapset liikkuivat ja harrastivat, eikä koko ajan ole pelien ja puhelimien äärellä. Ja tarkoitan siis pleikkaria yms. muita sisäpeli/ tv peli juttuja. Mutta mukavaa oli ja jokainen nautti, pitkästä ajomatkasta huolimatta.

Tässä muutama kuva reissulta:














Ja tässä koko poppoo, kaverini ja sen lapset myös + tietenkin joulupukki: 




Ja kun nyt päästiin asiaan niin palataanpa siihen kinkkuun, eli minuun. Olen pohtinut ja miettinyt, missä ihmeessä se minun oma tahdonlujuus on? Mistä ihmeestä minä sen löydän? Ja palatakseni juurilleni niin otetaan esiin se Nutrilet kuuri. Se jossa ei saa lipsua, se jossa pirtelö on muuta kuin monipuolista, se joka saa sinun pääkoppasi tajuamaan, että ruoka on vain polttoainetta.
Eli Dietin aloitus osa 99. Ja nyt mä muuten onnistun ja jos en muuten niin kuulen koko ajan korvien välissä sen äitini äänen ja sen kuinka lihava minä olenkaan.

Aurinkoisia päiviä ja tsemppiä Mulle :)

   Tina