päiväkirja

keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Kuvapostaus kesäkuulta

Olen ollut liikenteessä kovin kesäkuun aikana ja olen myös syönyt hyvin. Joten laitan vain nyt kuvia matkan varrelta. Ja arvatenkin saattaa kuka on kameran takana. Mutta olen ollut paikalla. 

Linnanmäki 13.6. Perjantaina






Äippä söi softis-vohvelia, kun lapset kirmasi (Katin) kanssa koneissa 







Lauantain 14.6. meille kävi kutsu ystävien uutta taloa katsomaan Espooseen kera grilli-illan. Ja tottakai oli jälkkäriäkin. Valkosuklaa -mansikka juustokakku NAM! 


Tiistaina 17.6. Rakas Juniorini piti synttärit kavereilleen. Koska oikea päivä on 21.6. ja juhannuksena ei paljoa kavereita saisi juhlimaan. ;D 


Mokkapala muffinit <3
Mansikka - Vanilja torttu

Pojan toivoma Valkosuklaa kakku 



Pinjattaa lyömässä pihalla 





Synttärilahjana tuli myös kaloja :D


Iso sisko ja veikka näyttää mallia, ööö tappelemalla :)

Keskiviikkko 18.6. 
Matkamme alkaa kohti Särkanniemeä. Ja takapenkin pohjat on innoissaan...







 Ja sokerina pohjalla ( siis sokeri päivinä ) oli Juhannus viikonloppu. Jonka sain viettää rakkaan ystäväni Katin kanssa, parannettiin maailmaa ja aiheutettiin pahennusta. Mutta ensiksi me kuitenkin levättiin hyvin torstai sekä perjantai. Ja siis syötiin.

Aivan ihanaa valkkaria tuo Kunfu Girl 
Ennen Katin tuloa painelin takapihalle meidän raparperien kimppuun. 


Ja tässä oli lopputulos. Ihana piirakka joka meni jo torstaina.




Tämä seuraava kakku korkattiin perjantai aamuna. Valkosuklaa-mansikka-vadelma kakku. Ei ole kaikkein kaunein mutta oli todella hyvää. 

 

Ja Lauantain sitten alkoi "vapaat" menimme päijänne risteilylle syömään ja nauttimaan evästä. 
Ensiksi tietenkin hieman hiilaria aamupala pöytään :/


Risteilyllä Kuhaa ja perunaa. Oli jumalattoman hyvää. 


Ja jälkkärinä valkosuklaa kakkua ( mutta minun tekemä kakku oli parempi :))

Tässä vielä kuva Katista, juhannus tunnelmissa. 

Ja sitten ei muuta kuin Kippis Teille. Näillä mennään ja voin kertoa että ruoka on ollut mainion hyvää. Ja vielä tulee se päivä kun laitan itseni näppärään kuntoon. :D höh, sitä odotellen.


Tina


tiistai 10. kesäkuuta 2014

Henkinen pahoinvointi

Tässä on kuukausi vierähtänyt ja paino on edeleen: 75,4. Dietti oli hyvinkin tauolla ja mikään ei kiinnosta. Joku pitäisi minua luovuttajana. Itse ainankin pidän.

Olen siis koko kevään yritänyt ja aina tullut turvalleen. Ainoa mitä todellakin haluaisin on maata sohvalla, peitto korvilla ja katsella ohjelmia. En halua puhua kenelläkkään enkä todellakaan halua tavata ihmisiä. Vain ja ainoastaan Ystäviä. Ne eivät arvostele, ne tsemppaavat ja ennen kaikkea he kuuntelevat. Mutta miksi minä en ole koko keväänä kuunnellut itseäni? Olen vain katsonut peiliin ja päättäänyt, ensi maanantaina se alkaa. Mutta miksi?
Miksi haluan maata sängyssä? Miksi en halua tavata ihmisiä? Miksi en tee mitään? Ja miksi ihmeessä edes omat hälytyskelloni eivät soi?

Tänä viimeisen parin viikon aikana olen miettinyt blogini kohtaloa. Lopetanko kokonaan vai jatkanko kirjoittamista. Lukeeko sitä kukaan? Onko siitä jollekin kenties hyötyä. Tulin loppu tulokseen, että jatkan.

Tasan vuosi sitten koin elämässäni tapahtuman joka Osui minuun lujaa. Siitä en halua kirjoittaa, mutta se aloitti tämän ketjun. Siitä kun sain juuri ja juuri maata jalkojeni alle, niin isäni sairastui. Ja taas meni 6 viikkoa eteenpäin niin isäni olikin jo poissa. Tämän kaiken keskellä lopetin tupakoinnin joka on ollut elämässäni 23 vuotta. Ja poltin n. 1,5 maxi smat askia/ per päivä, eli n. 45 savuketta.Hui!!! Se oli minun tuki ja turva. Annoin sen pois.

No ihanaa happi kulkee nyt näin melkein 10 kk jälkeen paljon paremmin. Mutta huomaamattani annoin sen tehdä tilaa sokerille. Uudelle todella hyvälle ystävälle, josta en vain ollut valmis luopumaan. Ja jos joku sanoi kuinka syön joka päivä karkkia, niin söin sitä varuiksi vähän enemmän. Ikään kuin kostaisin sille joka mainitsi asiasta. Vaikka todellisuudessa se olikin minä itse jolle sen kostin.

Huhtikuun alussa sain lääkäriltä lausunnon psykoterapiaan ja se on ollut lotto voitto. Luulin että ainoa asia mikä välillä kiusaa omaa pääkoppaani on suunnaton ikävä toista lastani joka kuoli lokakuussa 2000. Hän syntyi kuolleena ja sen kantaminen on ollut todella raskasta. Olen sen jälkeen saanut 2 ihanaa poikaa, mutta kukaan ei koskaan voi ottaa hänen paikkaansa.

Noh siis asian ydin kuitenkin on, että terapia käynnit avaavat tien paljon syvemmälle ja minulla onkin paljon enemmän elämässäni kannettavaa, kuin mitä osasin odottaa.  Ja se sai minut pikku hiljaa ymmärtämään minua itseäni ja vasta muutaman käynti kerran jälkeen. Joten minulle tulee olemaan varmaan erittäin mielenkiintoinen ja raska vuosi edessä. Ja siihen tarvitsen nyt voimia.  Ja nyt kun tiedän että sitä puolta hoidetaan niin toivottavasti pystyn tässä samalla itse hoitamaan tätä fyysistä puolta. Mä niin haluan!!!

Tällä erää tahtoni on vain pirun paljon kovempi. Miksi?
Kävin viime viikolla tervehtimässä äitiäni Helsingissä. Minulla ja hänellä ei ole ihan kaikkein lähimmät välit. Hän asuu Helsingissä ja me täällä keski suomessa ja jokseenkin se auto kulkee vain jyväskylä-helsinki suuntaan. Kuinka muutenkaan? Miksi ihmeessä tavata tytärtä tai lapsen lapsia?

Niin se tapaaminen, eli se kesti n. 20 minuuttia ja minulla oli nuorin poika mukana ja samoin ystävä. (onneksi, sillä henkinen tuki tuli tarpeeseen). Sen parinkymmenen minuutin keskustelun tuloksena sain n. 8 kertaa kuulla kuinka pyöreä olen ja kuinka olen lihonnut. Ja tässä yhteydessä minä mainitsen Teille, että itse hän ei todellakaan ole mikään langan laiha. Mutta aina painanut kuulemma 73-75 kiloa. Mikä ei kyllä tuokaa pidä paikkaansa. On minulla silmät päässä, mutta en ole siitä koko ajan mainitsemassa.

Tapaamisen lopputulos= Joka kerta peiliin katsoessani kuulen sen äänen ja lauseen. Joka hetki mietin, nyt on laihduttava, laihdutan vaikka olisi viimeinen tekoni, niin minä tulen ja näytän. Ei voi minkään. Tähän ollaan tultu. Että ainoa asia millä saan itseni kuntoon on se että hänelle pitää näyttää. Ei luoja. No hyvänä puolena on se että motiivi on kasvanut huimasti, mutta huono puoli oin se henkinen pahoinvointi.

Kiitos ja Anteeksi kun sain Teille purkaantua.  Palaan taas.

Tina