päiväkirja

keskiviikko 25. helmikuuta 2015

En tunne itseäni

Tänään terpiassa:

MINÄ olen epäonnistunut kaikessa, ei minkäänlaista selkärankaa, eikä tämä johda mihinkään. Vihaan peilikuvaani ja lapseni sanoo minua lihavaksi. Mitä muuta haluatte kuulla?
Tältä kuulostaa minun päiväni. Säälittävintä tässä on se että näin minä oikeasti ajattelen ja vaikka kuinka minulle kerrotaan, mitä minä olen kokenut, minun pitää käydä ne asiat läpi jne. Siltikin tunnen itseni ihan täydeksi luuseriksi.

Mutta jos katsotaan asiaa toiselta kannalta. Mitä olen saanut aikaiseksi? Olen kahlannut läpi lapseni kuolen, olen kestänyt ja pitänyt lapset ja "perhe"paketin kasassa 2:sta avioerosta. Kestin ex-mieheni pahoinpitelyn. Kestin sairastumiseni ja sitä myöten yritykseni myynin. Lista on pohjaton. Tai siltä minusta ainankin tuntuu.
Olen myös lopettanut yli 20 vuoden jälkeen tupakoinnin. Olen myös jossain kohtaa saanut kropastani timmin.

Nyt kaikki vain sanovat anna aikaa. Aikaa itsellesi. Miten voi antaa aikaa kun vihaa omaa peilikuvaansa. Ja tiedostaa oman syömishäiriön ja sitä kautta nousee viha itseäni kohtaan. Tuntuu että mikään ei riitä ja mitään en saa aikaiseksi. Eniten pelottaa kun pitää antaa periksi itselleni. En ole tottunut antamaan ikinä periksi, en edes itselleni.
Mutta toivottavasti vielä tämäkin liekki roihuaa.

Meillä alkoi tänään oksennustauti jylläämään, joten "pakko"dietti tiedossa. (huoh)

Tina

perjantai 20. helmikuuta 2015

Epäonnistunko AINA?


Taas aika vierähti, se hetki kun kuvittelin saavani itseni vauhtiin.
Loppu pelissä tuntuu että mitään ei sitten tapahtunut. Tällä hetkellä
tunnen itseni todella epäonnistuneeksi, mutta sopii hyvin tähän hetkeen.
Olo on taas matala lennolla. Kaikista kauheinta on kun en halua poistua
kotiovesta minnekään.

Mutta kyllä tästä vielä noustaa.
Kysymys kuuluu: Onko Teillä ollut samankaltaista ongelmaa.
Ei jaksa, ei halua, ei kiinnosta, mutta siltikin pitäisi suorittaa. *huoh*
Kun et suorita niin saat siitä huonon omantunnon ja oravanpyörä on valmis.

Tina