torstai 29. elokuuta 2013

Viikonloppua odotellen

Niin se on melkein tämäkin viikko vierähtänyt, viikonlopun puolelle. Tänään kävin salilla tunnin aerobisen tekemässä. Ja teki terää :) Kaksi päivää on pyörryttänyt joten, olo ei ole sen puoleen hyvä. Mutta uskon, että asia on enemmänkin henkiseltä puolelta, kuin fyysiseltä.

Viikonloppu pitää sisällään matkan helsinkiin. Isää katsomaan ja jo keväällä sovittuihin juhliin menon. Vaikka juhlatuuli on kaukana, niin ihana nähdä ystäviä. Sitä odotan, mikäs sen parempi terapia olisikaan.

Olen huomannut taas aloitellessani tätä blogin kirjoitusta, niin kuvien ottaminen on itseltäni vähentynyt. Joten skarppaan ensi viikolla. Ja ensi viikolla rankennetaan treenitkin. Joten hui hai ja hullallei.

Nyt rakkaat blogini lukijat. Laitan pään tyynyyn ja nukun kunnon yö unet. Huomenna tapaan Isäni ja olen siitä enemmän kuin onnellinen. Loppuun pikku kevennys kuva, kun mulla vihdoin syttyi :D


Mukavaa viikonloppua Teillekin. Tina

keskiviikko 28. elokuuta 2013

Nyt alkaa treeni vauhti olemaan tuttua

Hei, Te rakkaat lukijat. Tunnistan tutun tunteen. Maanantai, tiistai ja keskiviikko on mennyt mukavasti treenaten. Huominen puristus vielä, sillä viikonloppu menee Helsingissä.

Aamupalaa plenderistä, välipala protsku pussissa ja aamu kahvi. Näillä eväillä aamusin mennään. 

Ihanaa taas salille :D


Perjantaina koulupäivän jälkeen suuntana Helsinki, ensimmäiseksi isää moikkaamaan ja sitten onkin viikonlopun bileet. Toisaalta tuo bilettäminen ei tunnu juuri nyt ajankohtaiselta, mutta toisaalta on mukavaa päästä täältä koti nurkista pois. Joten ystävien ja veljen kanssa viikonlopun viettäminen tuntuu  ihan ok ratkaisulta.

Eilinen päivä oli kerta kaikkiaan yhtä menemistä ja samoin tänään ja tuntuu, että olen buukannut vielä huomisenkin. Menoa siis aamusta iltaan.

Tänään olinkin koulussa kahteen, suoraan ripsiä huollattamaan ja siitä kotia. Vieraita tuvan täydeltä ja ystävän kanssa oleskelua ja hiusten värjäämistä ( siis kaverin hiuksiin laitoin väriä ). Kello kahdeksan illalla alkoi oma aika, eli siis isännän kanssa salille.

Tänään sali reissu oli jokseenkin mielenkiintonen. Tehdessäni vatsalihas treeniä niin taakseni tuli mies ( poika) polkemaan kuntopyörällä ja kuulokkeet päässä kuunnellen musiikkia. Laulaa luritti kuuluvalla äänella, mutta se vislaus ... sen verran vihelteli, mutta biisistä en saanut kyllä kiinni :D Täytyy varmaan itsekkin kokeilla, heh...

Nyt kiireen vilkkaan sänkyyn. Huomenna on päivä uusi.

Tina


tiistai 27. elokuuta 2013

Maanantai ja tervetuloa treenit

Olen nauranut aina ns. "tekstiili urheilijoille". Noh, pari viikkoa sitten, kun itse yritin saada omaa motivaatiota kasaan niin kävi tuo asia mielessäni. Uudet treeni kuteet. Tuoko se motivaatiota naaman eteen?

Tuumasta toimeen ja Kuopioon shoppailemaan. Siis ajatus lähti kymmenen aikaan aamulla, kun ei ollut muutakaan päivä suunnitelmaa. Ja tuolla miespuolisella on kans tuo motivaatio pikkasen lipsunut, kesän ja karkkien myötä. Siis toisin kuin minä, saatoin ottaa jopa illalla lonkeron tai kaksi, mutta tuo mies harvemmin noihin litkuihin koskee sen paheena on karkit, pullat ja shipsit kera limpparin.

Sinne siis, Kuopio ja Gazoksen liike. Ihanaa ja täytyy myöntää, loistavaa omata mies joka sitten ostaa niitä vaatteita itselleenkin kun shoppailemaan on kerta lähetty. Tämä meidän kaupassa pyörähtäminen kesti noin 40 minuuttia ja lopputulos oli tämä:

Minun vaatteeni. Olen edelleen Better Bodies uskollinen

Isännän ja minun vaatteet yhdessä.

Haravoiminenkin on kivempaa, tekstiili haravointia siis.
Ja siis eilen suoraan koulun penkiltä, salille mars.(kera uusien sali vaatteiden ) Ja se tuntui hyvälle. Jopa oikealle tavalle purkaa näitä omia tunteitaan. Treeni ei vielä ole kovinkaan rankkaa, mutta pikku hiljaa niin hyvä tulee. 
Ja tässä kuvassa näkeekin sitten tuon painon nousun keväästä, mutta sitä saa mitä tilaa. Joskus tulee mieleeni kuinka helppoa olisi lopettaa haaveileminen salille menosta. Mutta ei se oikeasti ole helppoa, siihen kun olet kerran koukuttautunut niin se on menoa se.  Mulla on ollut ihan jäätävä ikävä sinne.

Mutta ehkä nämä blogi merkinnät ja kirjoitukset tuovat Teille myös sen toisenkin puolen. Onnistuu laihtumaan ja onnistuu kompastumaan taas omiin jalkoihinsa ja saavansa kiloja takaisin. Tänään aamu painoni olikin jo taas 67 kiloa. Mutta mitä sitten, taas nokka ylös ja kohti uusia tuulia ja uusia haasteita. Ihminen on erehtyväinen, jopa herkutteluun. En ole koskaan ollut täydellinen, enkä sellaiseksi tule. Mutta osaan myöntää virheeni ja suoristaa selkäni. 



Kana ja riisikin tekevät paluuta. Nam, ja maistui niin hyvälle, tyttäreni oli tehnyt ruoan.

Kirjoitan lisää treeneistä yms. kunhan käynnistetään ensin koneisto.

Mukavaa viikkoa kaikille lukijoille.





maanantai 26. elokuuta 2013

Kun syöpä tulee lähelle

Joskus silloin tällöin mietin elämääni. Siis silloin kun minulla menee hyvin niin yleensä kulkee. Ja silloin kun mennään pohjamutia, niin siellä todellakin ollaan. Ja siis SYVÄLLÄ!!!

Kesän tapahtumista olen edelleen vaiti, koska asia on vielä arka. Nyt lupasin aloittaa treenaamisen eikä se lähtenyt ihan niin, kuin piti. Siis treenit oli aivan jees, mutta sitten kohtasin uuden koettelemuksen. Isäni joutui sairaalaan. En uskaltanut aluksi olla huolissani, vaikka pelko riipi selkärankaa myöden. Aikaa menee eteen päin ja vajaa viikko, syy löytyy. Kasvain... ja olisipa riittänyt edes yksi, mutta varjostumat kertovat karua kieltä. Kasvain joka löytyi, oli haimassa. Se pirullinen, kasvain.

Niin kauan, ennen kuin otetaan kokeet ja saadaan tulokset... niin kauan olin todella toiveikas. Isänihän täyttää vasta 61 vuotta, eli ei ikä eikä mikään. Mitä ihminen tekee, kun ei anneta tietoa sairaalasta... Niin tietysti, mennään netin ihmeelliseen maailmaan. Jos ei ole sairas ennen kuin lukee kaksplussan, vauvalehden, ja suomi24 sivuja niin ainankin näiden keskustelupalstojen jälkeen on hyvinkin sairas.  Tuntui kuin olisin vähintäänkin itse saanut kasvaimen, on ne niin hurjaa luettavaa.

Tässä välivaiheessa kokeiden otan ja vastausten  kerkesin juomaan viiniä, itkemään ja vielä kerran itkemään... Sattui ja syvälle sydämeen varsinkin, kun tajusi millainen tila on tietämättömyys. Onko parempi saada nopeasti tuloksia, oli ne sitten hyviä vai huonoja? Vai odottaa vain ja odottaa? Kyllä se tila oli todella raskas. Samalla kävin läpi aimo annoksen muistoja, isästäni ja minusta. Muistan eräänkin joulun, kun isä kiikutti sylissään ja minulla oli oku kurkkupastilli suussa... niin kauan tilanne oli hauskaa, räkätin ja räkätin. Yksi pomppu oli liikaa, nauratti niin että kurkkupastilli lensi isäni päähän, kera kuolavanan. Onneksi keskelle, koska siellä oli vähän tukkaa harvemmin kuin muualla. Nämä muistot saivat itkun keskellä hymyilemään.

Kuusi päivää sitten vihdoin koe tulokset saapuivat. Olinko helpottunut? -En. Mutta se paikkasi sietämättömän tilan tietämättömyydestä. Tällä hetkellä elämme päiviä, viikkoja ja toivottavasti kuukausia. Isäni elinaika oli karua kuultavaa, maksimissaan saan pitää hänet elämässäni kuusi kuukautta. Haluaisin viettää vielä yhden yhteisen joulun, johon sain tiukan vastauksen. Ei, meillä ei ole enään yhtään joulua, ainankaan yhdessä. Isäni oli sitä mieltä, että jos olisikin jouluna elossa niin kunto olisi jo niin huono.

Tällä hetkellä elämässä menen ajatuksella, että on vain hyväksyttävä tuleva ja nautittava tulevista yhteisistä hetkistä. Välillä itken välillä nauran, mutta nämä kaksi kulkevat käsikädessä. Ja näillä eväillä eletään.

Eli tässä syy, miksi en ole kirjoitellut. Edelleenkään en ole mihinkään hävinnyt ja toisekseen ei minusta niin vain eroon pääse :D

Anteeksi, ei ollut treeni postaus vaan jotain ihan muuta!!!!