Palataan ajassa taakse päin. Eli torstai, työmaalla taas rakennettiin päätymateriaaleja. Yksi fitness hylly taas valmiina. Henkilökohtaisesti pidän näistä rakennelmista, vaikkakin työmotivaationi on todella alhainen, mainitsemattomista syistä. Mutta, onneksi työkaverit ovat mukavia, niin se auttaa jaksamaan.
Tostain työpäivän jälkeen kaväsinkin salilla pumppaamassa selkä treenin ja siitä ajoin suoraan sille
"vieraalle" salille.
Kävin siis lunastamassa itselleni kortin. Ihanaa, nyt saan valita kahden salin väliltä. Super Fitin asiakas palvelu on hyvä, paikat siistit ja yksi suurinpana syynä on, että pääsen illalla myöhäänkin treenaamaan. Jokainen jolla on lapsia niin tietää, että aikatauluja joutuu usein sovittamaan.
Ja Killerin salille kotoota on matkaa 15 kilometriä ja super fittiin 3,4 kilometriä. Joten on siinäkin syytänsä. Mutta en ole kokonaan vielä valmis omasta "olohuoneestani" siis killerin salista luopumaan. Sillä sielläkin asiakaspalvelu, siisteys ja mukavuus kohtaavat. Ei todellakaan minkäänlaista moitittavaa.
Tapaankin PT Elinan ensi viikon perjantaina ja sali ohjelma menee uusiksi. Ihanaa saadaan taas uutta buustia :D Ja Elinan tapaaminen on aina yhtä ihana kokemus :D
Perjantai ja lauantai meni sali vapaana, kroppa lepoon. Perjantaina sittten meninkin autokaupoille koeajamaan uutta autoa ( siis meille uutta ). Ja niin siinä sitten kävi, että kaunotar muutti meille asumaan :D Mikään ei voi mieltä enempää piristää.
Lauantai = helvetillinen elämys. Hiilareita, hiilareita ja laitoin vielä irttarit sekoittamaan kroppani ja pääni. Tänään sunnuntaina olo on kuin olisi kovempikin krapula. Hyi, hel****! Kaikkeen sitä ittensä laittaakin. Ja joo, en todellakaan kaipaa en karkkia enkä hiilareita. Tämä selvyys tuli asiaan.
Aamun aloitin lauantaina näillä:
Päivän aikana:
6 palaa leipää
tuoremehua 6 lasillista
1 korvapuusti
1 laskiaspulla
kana fileet ja lohkoperunat kera curry majoneesin
1 yksi hedelmä smoothie
irttari pussi
0,5 pepsi max
1,5 litraa vettä
Joo, tiedetään että ei mennyt ihan oppikirjojen mukaisesti, mutta nyt taas tiedän kuinka ihanaa on olla dietillä. Se olo mitä eilen oli, se oli jotain sanoinkuvaamattoman kamalaa, eikä vieläkään ole mikään paras. Mutta isäntä lupasi, että viimeistään torstaina vaaka ja minä ollaan sitä mieltä, että kannatti.
HUI!!!! Sitä torstaita odotellen.
Huomen aamun punnitus ei varmaankaan meikäläistä kovinkaan paljoa naurata. Mutta kuvat saatte sitten onneksi vasta viikon päästä. Kuolema tulisi jos nyt pitäisi fotoja otella ;D
Ja ensi viikosta lähtien joudumme siirtämään punnituksen ja kuvauksen sunnuntaille, työn häiritessä harrastustoimintaa. Joten näillä mennään.
Kiitos kaunis, kun jaksoit lukea.
Voi kunpa osaisit kirjoittaa yhdyssanat oikein.
VastaaPoistaNo näinpä. Olenkin nuo äikän tunnit penskana lintsannut. Mutta hyvin olen tähän asti pärjännyt :D Joten minä elän asian kanssa :D ;D
PoistaNo juu, kyllä mulle tuli pointti selväksi vaikka pilkkuja ehkäpä puuttuikin :D Tankkaus silloin tällöin pistää aineenvaihduntaan vauhtia.
VastaaPoistat Nutella
Lukihäiriö ja Blogin tuottaminen on vaikeaa. Myönnetään, mutta silti ajattelin edelleen kirjoittaa. Ja hyvä jos ajatus tuli selväksi.
Poista