Joulu on minun puolestani OHI

<<3 Ihanaa <3

Ei saisi olla ilkeä, mutta kyllä nyt minulle riittää tämä joulu. Ja harmittaa vietävästi lasteni puolesta, mutta onneksi jouluja tulee lisää (ainankin niin haluan uskoa). Tyttäreni mukaan ei mikään mennyt huonosti. Hän sanoi että kivaa ollaan kaikki oltu yhdessä, minun mummoni oli meillä yö kylässä ja valvoimme ja söimme aattona klo 2 yöllä. Wau. Ihan innolla odotan vaaka lukemia Joulun jälkeen. Nyt kun olen tehnyt sen jokavuotisen dietti lupaukseni :) heh, naurattaa jo valmiiksi. Mutta nyt se on toisaalta todella helppoa, ei tarvitse miettii kavereiden kanssa menoa kun niitä ei ole. Anteeksi mutta kun jo itseänikin naurattaa koko juttu. Ja onhan niitä tuolla Etelä Suomen suunnalla. Aina voi lähteä viikonloppu retkelle.

Tänään keskustelin lasten kanssa, kun katselin vapaita asuntoja mihin sitä lähtisi? Minä olisin oikeastaan vlmis muuttamaan mihin vain. No lapset eivät tai siis pojat ole ihan varmoja minne haluaisivat ja likka on päättänyt jäädä Jyväskylään. Jännä nähdä minne elämän tuulet vievät? Meillä loppuu vuokrasoppari toukokuun lopulla, sitten nähdään jatkuuko se vai lähdetäänkö me :)
Onko se ensi vuosi parempi vuosi vaikka ajatus koko ajan epäilyttää syvästi. Missä lie olen nämän elämän kortit saanut,vaikkakin monella menee vielä huonommin, valitettavasti. Olen todella onnellinen, miehestäni, lapsistani ja mummostani. Mummoni on 78 vuotias, ihana ja höppänä ja joskus todella rasittava. Saatan sanoa puhelun aikana 8 kertaa, että nyt lopetetaan niin ei vaan juttu jatkuu :) Hän on ollut minun matkassani ensimmäisen avioeroni jälkeen ja apu lasten kanssa on ollut loistava.

Tämän aamun keskustelunaihe oli mummini kanssa hänen tytär = Minun äiti. Ja emme päässeet yhteisymmärrykseen että kumman pitäisi soittaa kummalle jouluna. Minun äidilleni vai äitini minulle?? No tuskin tuossa kai mitään kaavaa on, mutta loppu tulema on että kumpikaan ei soita kummallekkaan. Noh, olen jo siihen tottunut mutta aika paskalta se tuntuu vuodesta toiseen. Toissa jouluna äitini soitti minulle: " Anteeksi väärä numero" ja sitten se jo kännissä katkaisi puhelun. WAU, tiedän ainankin tasan tarkkaan millaista äitiä minusta EI KOSKAAN TULE. Muutama joulu takaperin niin hän oli ostanut lapsille marraskuussa joulukalenterit ja pyysi hakemaan ne. No paikalle kun pääsin niin vastassa oli 2 joulukalenteria. Katsoin äitiäni ja kysyin; että miten jaan nämä kun minulla on 3 lasta?? - Ai niin niitähän olikin kolme, ja siitä se laittoi miehensä hakemaan sen kolmannen kalenterin. Voi luoja, välillä mietin että olisiko mitenkään edes pieni mahdollisuus, että tuo nainen ei olisi äitini. Mutta kun meitä kahta katsoo niin 99% todennäköisyydellä se on sitä. Mä en vain ymmärrä sitä ja piste. Joskus joku on letkauttanut että äitiään ei voi vihata.... Ei vai???

Näiden asioiden varjostaman haluaisinkin antaa omille lapsilleni aina hyvän ja oikean joulun ja rakkaat muistot. Tänä vuonna se oli jotenkin vaikeaa. Kuolemat ja suru varjostivat, mutta siihen pystyttiiin vaikeuksien kautta ja nyt nuo rakkaat ovat tyytyväisä. Huomenna anopille syömään ja sit pitäisi pikku hiljaa siistiä ruokavaliota :)

Kuka lähtee minun kanssa pudottaa vuodenvaihteen jälkeen painoa?

Tina

Tappio voitoksi vai voitto tappioksi?

Tässä kaiken keskellä minä opiskelen itseäni ja ympäristöäni. Ja se tässä varmain se karmaisevin osuus on, kun näkee. Olen nämä vuodet ollut niin loppu, en ole nähnyt, olen luottanut ja uskonut. Ja NYT, minä näen. Välillä minusta tuntuu, että kun puhun minua kuunnellaan (mutta ei kuunnella). Hetken päästä kuulen ne oivallukset saman henkilön suulla ja se kertoo kuinka hänen toinen ystävänsä keksi sen. Wau!!! Se antaa itselle semmoisen oikean arvostuksen tunteen. Nyt haluaisin puhua, mutta minun asia ylitetään, kuka jaksaa kuunnella kun toinen puhuu ja itkee. Anteeksi nyt vain, olinkin vain ihminen. Ja paskat en minä sitä enään anteeksi pyydä, niin olisin tehnyt ennen. Pyytänyt anteeksi minun pahaa oloani. Siksi vain, että muille ei tule pahaolo. 

 Ja joo en tuntenut häntä kauan, vuosia siis kuin monet, mutta minäkin suren. Ei sillä ole merkitystä kauan, vaan sillä kuinka syvällä se ihminen on sinussa. Se sattuu, se että ennen meitä oli monia ja kun yksi poistui, poistuin minä sen mukana. Ja yht äkkiä huomaankin että en kuulunutkaan sinne minne luulin.  No minäpä kuule hyväksyn senkin. Onpahan tässä ollut viime aikoina hyväksymistä. Minä olen tähän syksyyn menettänyt niin paljon ihmisiä, eri syistä mutta menettänyt. Tahti on niin kova, että en yhdestä kerkiä tehdä suru työtä kun jo seuraavassa pitäisi olla. Vai onko psykoterapiassa tapahtuva kasvu niin kovaa. Minä olen kasvanut tässä viimeisen puolenvuoden aikana varmaan enemmän, kuin jotkut koko elämänsä aikana. Ne asiat oista olen itseeni syyttänyt, eivät olleetkaan välttämättä minusta kiinni. Mutta ne syyllistämiset, ne olen ottanut vastaan. Ihmetellä täytyy nyt kun näen sivusta mitä 36 vuotta pitää sisällään: Kuinka helvetissä mä olen selvinnyt kaikesta tästä paskasta?????

Ihmisen pitää tehdä surutyö poistui se ystävä sitten taivaaseen tai muualle elämän tuuliin. Tällä hetkellä en voi edes luottaa kehenkään (paitsi mieheeni, onneksi). Minä olen koko ikäni ollut keskellä ihmisiä ja nyt, ei ketään ei missään ja suurimman osan jätin itse pois kyydistä.  En valita, sillä silloin kuin heillä meni huonosti minua pyydettiin kylään, liikenteeseen jne. Mutta kas kummaa elämän

kun palasi raiteilleen niin minä jäin taas sivummalle. Huoh, en tarvitse en kaipaa. Pitäkää tunkkinne. Joskus säälin tuota miestä, mihin helvetin kelkkaan lähti. Onkokohtalon ivaa, että tuo mies on aina ollut yksinäinen sielu ja nyt se seisoo tuossa rinnalla. Katsoo kaaosmaattisia ihmisshteitani, heilutllen päätään ja todeten: Nyt ymmärrän miksi olen aina viihtynyt yksin. Ja joo tiedän senkin, kuinka helppoa se olisi olla erakko, mutta minä olen aina ollut ihmisten keskellä  ja jopa erehtynyt luulemaan että ne halusi minut sinne (LUE= itseironiaa parhaimmillaan). Mutta siis pointti että sosiaalisen ihmisen on kovinkin vaikea jäädä tänne kotiin vaikkakin tuo ihana mies on täällä. Samoin nuo mukuloista parhaimmat, mutta riittääkö ne? Minulle? Minun sosiaaliseksi elämäksi? EI. Ja varsinkin, kun syksy on ollut terapian kautta rankka ja suuria töitä olen tehnyt, niin olen tämänkin ajan ollut kotona. Olen niin paljon ollut kotona, että parin viime viikon aikana kun pääsin taas liikenteeseen 

( Kiitos Vilmalle siitä ) niin tuntui, että taas elän. Sain kontaktin johonkin ihmiseen ja uskalsin luottaa. Mutta sitten menit ja poistuit taivaaseen. Luoja, melkein voisin väittää olevani vihainen sinulle. <3 Vaan en ole, kiitän nöyrästi näistä viikoista. Samoin kuin joka viikkoisesta sählystä. Sait Mammaan liikkeelle. 

Jutellessani lapsuuden ystävän kanssa puhelimessa, tuli asia esiin. Ja lauseet kohta eteesi ja elämääsi tulee uusia ihmisiä. Mutta en tiedä haluanko, mitä minä niillä teen? Kauhean työläältä kuulostaa uusi ihmissuhde. Paskat, joulu ohi ja minä alan keskittyö vain ja ainoastaan itseeni ja omaan elämääni. Tehköön muut mitä parhaaksi näkevät. 

Tänään facebookin ihmeellisessä maailmassa tuli vastaani seuraava teksti: 

" Yritämme olla niin valtavan kilttejä, ettei meitä sanottaisi itserakkaiksi. Mistä itsensä rakastamisen ja itserakkauden sitten erottaa?

ITSERAKAS IHMINEN

Itserakas ihminen käyttää muita ihmisiä saadakseen tarpeensa tyydytetyiksi. Tämän hän tekee erilaisin keinoin: pyytämällä, ruinaamalla, uhkaillen, komentaen, vihjailemalla, kerjäämällä sääliä ja heittäytymällä avuttomaksi ja kykenemättömäksi tai kiireelliseksi sekä mielistelemällä - ELI eri tavoin manipuloimalla muita.

ITSEÄÄN RAKASTAVA IHMINEN

Itseään rakastava ihminen huolehtii tarpeistaan ja toiveistaan itse eikä odota muiden huolehtivan niistä puolestaan.

Jos siis olet aiemmin antautunut täyttämään muiden tarpeet ja ryhdyt sitten rakastamaan itseäsi ja jätät jokaisen huolehtimaan omista vastuistaan, seuraa kahdenlaisia reaktioita:

A Ne, jotka välittävät aidosti sinusta sanovat: Hienoa, että olet vihdoinkin alkanut välittämään/huolehtimaan itsestäsi paremmin ja olet antanut aikaa itsellesi!

B Itsekkäät ihmiset, jotka ovat käyttäneet sinua hyväkseen ja pitäneet sekä sinua että palveluksiasi itsestäänselvyytenä, suuttuvat ja melko varmasti ryhtyvät moittimaan sinua itserakkaaksi. Tästä tiedät, että he vain huutavat ulos omaa itsekkyyttään! "

     Sanoisin että tuo pistää miettimään. 

Näihin mietteisiin tällä kertaa ja näin joulun kynnyksellä. Melkein voisin lisätä tähän sen oman pikku joka vuotisen kliseeni: Ensi vuoden täytyy olla parempi!! 

Hah, kiitos sain sanottua asiani, melkein siis melkein pyysin jo vuodatustani anteeksi. 

Tina 

Kun sydämeen syvälle sattuu

Luin perjantain postausta. Juu sunnuntaina teen uuden viikko suunnitelman ja sählyyn keskiviikkona ja ja ja... Aina tekosyitä, niin kuin myös tänään. Mutta tällä kertaa syystä.

Viikonloppua:

Tässä ollaan lähdössä <3

Olimme viikonloppuna mieheni pikku jouluissa, kävimme siellä syömässä. No tämän jälkeen olimme sopineet ystävä pariskunnan kanssa että ne tulevat sinne samalle hotellille. Meillä oli hervoton ilta, skumppaa, shottia, naisten juttuja, naurua jne. Kaikkea mitä ystävien kanssa pitäisikin olla. Istuimme aamu 7 asti, pari tuntia unta ja taas istuimme höpöttämässä. Mutta siirtyen ystäviemme asunnolle.

Siellä olimme päivä kolmeen, saunoimme jne. Harvoin mieheni on mukana, mutta nyt oli. Onneksi oli. Ja sitten kun tuo pariskunta oli lähdössä lauantain bileisiin ( oli heidän ystävän 30v. bileet ), silloin me lähdimme omaan kotiin.

Jos silloin olisin tiennyt, että halaan heitä viimeistä kertaa. Katson silmiin viimeistä kertaa. Nauran heidän kanssa viimeistä kertaa niin en mitään olisi muuttanut. Se ilta on tällä hetkellä se mikä kannattelee, antaa voimaa kestää tulevaa, muistot vierivät päässäni, näen heidän kasvonsa. Mutta miksi nuoren ihmisen pitää kuolla? En ymmärrä, en halua ymmärtää. Tällä ei voi olla mitään tarkoitusta, eli kaikella on tarkoitus sanonta ei pidä paikkaansa.

Joo en tällä viikolla ole liikkunut. Olen itkenyt, sit olen itkenyt ja taisin muuten vielä kerran itkeä. Syönyt karkkia, nukkunut, itkenyt,syönyt karkkia jne......
Olo on tyhjä. Voiko sen muuten sanoa? Lehdet ovat heitä täynnä, facebookissa ei ole kuin heidän kuvia joka paikassa he muistuttavat, vaikka ei heitä voi oikeasti edes unohtaa.

Vilma, elämää pursuava ilo pilleri. Joka oli paras sähly kaveri ikinä. Jos pelasimme samalla puolella peli sujui ja jos pelasimme vastakkain, niin muut väistyköön alta. Kilpailuvietti vei voiton. Tänään emme pelanneet sählyä niin kuin yleensä keskiviikkoisin vaan sytytimme kaikki pelaajat kotonamme kynttilät pelin ajaksi. Sähyn jälkeen usein istuimme parkki paikalla autossa höpötellen (koska hain ja vein Vilman aina sählymatkalla) silloin kun kyytiin tuli Sanna myös niin höpö hetket jäivät vähemmälle. Mutta joskus Sannakin oli höpö höpö tuulella :)

Tällaisena muistan Vilman: Sangriaa ja Vaahtokarkkeja. Rallyparty elokuulta :)

Koin karvaan pettymyksen eräässä pitkässä ystävyys suhteessa tässä muutamia viikkoja sitten. Ja se oli paras ystäväni ihminen johon minä luotin. Ja tämän jälkeen on ollut todella vaikea luottaa kehenkään. Nyt pikku hiljaa, se näytti että voisi luottaa jopa ns. "uusiin" ihmisiin (luetaan 1-2v. elämässä olleen) . Ja hei pystyinkin koska hän vei salaisuuteni hautaan, mutta en todellakaan sitä toivonut. 

Sitten pariskunnan toinen osapuoli, Ari. Ihan samanlainen "onnenkantamoinen" kuin minäkin. Ei tarvinnut kuin suu avata ja tuntui, että me olisimme tunteneet aina. Harvoin siis todella harvoin minun vastaani tulee tuollaista, sillä tämä oli kerta ensimmäinen. Sanoin tänään terapiassa että toista ei tule, mutta terapeuttini yritti lohduttaa jos yksi on/oli niin miksi ei olisi toista??

Näillä me mentiin Arin kanssa nyt perjantaina :)

Nyt olen kuin kilpikonna joka taas lensi selälleen. Kuka minut kääntää ympäri vai vetäytyisinkö takaisin vain kuoreeni ja jäisin makoilemaan selälleen. Odottamaan jotain?
Nyt tässä ikävässä se tuntuu hyvältä ajatukselta. Jään siis odottamaan mitä tulevaisuudella on annettavaa?

Mutta siihen asti, itken hiljaa ja muistelen ystäviä. Kuinka tässä kävi näin?
Meillä tytöillä piti olla nyt tulevana perjantaina minun luona pikku-joulut. Palju, sauna, ruoka ja pitkästä aikaa kaikki koolla. Mutta näin ei nyt kuitenkaan ole :(

Rakkaalle Vilmalle ja Arille, Levätkää rauhassa Love U <3

Tina

Startti saa vielä odottaa... Pumpin kautta arkeen

No niin istuminen täällä koneen äärellä jatkuu. Ja tähän on tultava muutos. Tämä on sairasta, istua kököttää koneella ja laiskuus asuu jo selkärangassasi ennen kuin huomaatkaan.  Tämä vuosi on mennyt sanoilla ensi maanantainan minä aloitan (sen dietin). Noh, tiistaina kun kaikki on jo karilla niin se tulee taas: Ensi maanantaina minä aloitan (sen dietin).

No nyt kun joulu on tulossa ja ei oo enään kuin muutama maanantai tän vuoden puolella niin minä ajattelin armahtaa itseni. Sanomalla Tammikuussa mie sen aloitan. Voi uoja mitä itsensä huijaamista.

Joten en aloita diettiä, vaan aloitan taas treenaamisen. Pääsen paljon helpommalla ja saan sitä kautta itseni käyntiin. Nyt vain kun on ja tekee hommia päivät pitkät kotona niin laiskuus alkaa olemaan huipussaan, joten täytyy ottaa uusi lähestymistapa liikkumaan lähtemiseen.

Eli Sunnuntaina tehdään koko viikon kalenteri ja siitä ei periksi anneta. Ei minulle riitä keskiviikkoisin sählyn peluu kyllä se vaatii paljon lisää. Vaikkakin se on kyllä nostanut kuntoani ja onhan tuo tyhjää parempi. Mutta hei näillä mennään, mitä on :)

Mutta siitä ajatus eilen taas lähti ja mie painoin illalla Body Pumppiin ja voi kertoa, että kun tässä päivällä istun persuus penkissä koneella niin pakarat ovat hyvin, hyvin, hyvin ottaneet osumaa. Kyllä se Pumppi on jotain niin uskomatonta, kuinka raskasta se on. Vaikka moni ei sitä usko. Eilen jo mietin että salillakin olisi päässyt helpommalla (siellä voi lintsata niin että kukaan ei huomaa.) Mutta kukapa sieltä menis missä aita on matalin, täh?? Ja itse ainankin kun tällä hetkellä olen se Pumpin löysin ihminen niin periksi en perkele anna. Ihan kuin ihmiset odottaisi että katotaan ku pullukka hyytyy. Paskat... mie en hyydy!!

Tänään menen mieheni työpaikan pikku jouluihin. Joten jotenkin piti eilen valmistautua joten tein kynnet itselleni:

Kynsiini olen käyttänyt Semilacin Silver Dust Geelilakkaa, erittäin pigmentoitu tuote. Levitin kynsiin kaksi ohutta kerrosta ja peittävyys oli jo yhdellä hyvä. Koristeiksi laitoin kiviä ja ihania 3D "metalli"ruusuja. Menee hetki kun näihin tottuu mutta voi luoja, on ne NÄYTTÄVÄT, vaikka itse nyt kehunkin. Ja siis minusta kynnet saavat mennä aina "vähän" yli :)

http://www.naiskauneus.fi/Kynnet/Geelilakat

 

Ja jotta eilinen testaaminen ei olisi jäänyt kesken niin kokeilin vielä Naiskauneus.fi kaupan shokkivärit: Väreinä punainen, oranssi ja violetti. Ja lopputulos oli tämä.

Ystäväni halusi hiuksiinsa piristystä arjen harmauteen ja minusta hän myös sai sen :) 

Mad Touchin värjt ovatkin suosittuja ulkomailla kampaajen käytössä. Ja minusta nuo värit ovat niin huikeat. Ja sarjaan kuuluu myös valkoinen jota kun sekoitetaan esimerkiksi pinkin kanssa, niin mitä enemmän sitä valkoista lisätään niin sitä enemmän pinkkiä saa laveerattua ja tulee ihanaa hattaran punaista.  

Shokkivärit löydät tämän linkin takaata:

http://www.naiskauneus.fi/epages/naiskauneus.fi/Hiukset/Shokkivarit 

Miksi minusta tuntuu, että en ole saanut eilen mitään aikaiseksi vaikka kun luen tämän tekstin niin olenhan tehnyt vaikka ja mitä :)

No niin ja sitten hyvää viikonloppua rakkaat lukijat, mie relaan vähän tänään ja sit taas sutina päälle. 

Onko Teillä jo pikku joulut juhlittu?

SeeYa

Tina

Mihin tämä aika juoksee??

Herranjestas sentään, en ole muuta tehnnyt kuin istunut koneella ja totesin että minulla ei ole aikaa muka kirjoittaa blogia. Ihme touhua? Mutta siltikin päiväni ovat enemmön kuin täynnä. Olen tehnyt koko syksuyn TET jaksoa etänä koululle ja voin sanoa et samanlainen rupeama on keväällä vielä edessä.
Joten koneella olen niin paljon että nyt pitää löytää se liikunnan ilo.Mistähän tuo sattuisi löytymään. Tuntuu että mitään ei tee ja mihinkään ei ole aikaa??? Miten se voi oiken sillälailla mennä??

Mitä painoon tulee niin vaaálle en uskalla edes ajatella meneväni. Pitääkö siis taas ottaa sellainen 1.1.2015 psyykkaus. Taas dietata koko kevät. Voi luoja, eikö tämä elämä koskaan muutu???

Jotta uskoisitte että olen oikeasti istunut vain koneella niin...

Tässä yksi tämän syksyn TET- töistäni, käykääpä kurkkaamassa:

http://www.naiskauneus.fi

Mutta Jos jotain hyvää liikunnasta: Käyn edelleen tyttöjen kanssa JOKA keskiviikko pelaamassa sählyä ja siitä en luovu. Se on aivan ihanaa naisten sosiaalista aikaa. Mie ainankin nauran siellä aina maha kippurassa :) Siis ja hiki virtaa. 

Olipa mukava päivittää kuulumiset, täytyy tehdä tätä huomattavasti useammin :)

Ollaan kuulolla, 

Tina 

Kuulumisia

Voi kun olisi paljon kerrottavaa.
Joskin, tällä hetkellä käteni on niin tulehtunut, että yritän välttää liiallista koneella oloa.

Mutta uusista lääkkeistä nyt ensin. Olen oikeinkin pirteä, itken ja nauran. Tunnen olevani oikea ihminen. Joten nämä lääkkeet sopivat minulle. Kiitos Ystävälle joka niitä suosittelit. 1,5 kk takana ja NYT aineenvaihdunta alkaa vasta toimimaan. Miten voikaan olla rankkoja nuo lääkkeet.
Laittaa koko kroppa jumiin. No nyt 1,5 viikkoa diettiä takana ja paino 79,8 eli 4,2 kiloa on karissut ja olo on sen mukainen. Ei sitä jäätävää turvotusta, onneksi. Ja onhan se aina ihanaa kun pudotaan alle jonkun kymmenen. Huoh, minulla on vielä näkemättä 69,9 ja 59,9 niihin tähdätään :)

Nyt yritän tässä koulun ja kaiken muun lomassa pitää itseäni tuossa liikunnan syrjässä kiinni. Keskiviikon naisten sählykerhosta olen pitänyt tarkasti kiinni. Sillä teen tällä hetkellä lehti taittoa, uudelle tulevalle lehdelle. Ja muutenkin istun vuorokaudesta n.8-12 tuntia koneella. On aika antaa sille vastapainoa enemmän.

Kävimme tyttäreni kanssa tankotanssin alkeiskurssin. Huoh, se oli MUUTEN vaativaa tällä painolla ja sitä me päätimme myös jatkaa. Kaikkeen sitä äitinä lähteekin :)

Tulevan kevään olenkin etä-töissä kotona, rakentaen yhdelle yritykselle markkinointi materiaalia ja verkkokaupan uudelleen suunnittelua. Siinäkin on sitten oma työmaansa.

Tällä hetkellä ei houkuttele ajatus tämän tulehduksen takia, mutta kyllä tämä tästä korjaantuu. Hankin tänään ergonomisen hiiren jos tuo käsi saataisiin rauhottumaan.

Nuo ahtaat rannekanavat ei kyllä ole mikään mukava juttu. Leikkaukseen laittaisivat, mutta en halua. Olen kuullut että akupunktiosta tai hieronnasta olisi hyötyä. Joten ei siinä mitään menetä. Kokeilen ensiksi niitä ja sitten vasta suostun leikattavaksi. Jos on pakko ja nämä tulehdukset alkavat useimmin tulemaan. 

- No mutta nyt käsi lepoon. Josko tässä kerkeisi taas alkamaan useammin kirjoittamaan. - 

Tina 

No johan pomppas :)

Hei, hei ja jou. Eli nyt olisi niin paljon postattavaa, mutta, mutta... en saa enkä kerkee kaikkea laittamaan. Joten yritän joka päivälle saada nyt laitettua postausta niin ei ruuhkaudu: siis mun pää :)

Tässä välissä on ollut todella vaikeaa aikaa sillä tuli tuo lääkkeen vaihto. Ensimmäinen ongelma oli tuo lääkkeeni alaslasku. Se oli kaaosmaattista ja pelottavaa. Mutta hei, se on todella kannattanut- yksi lääke alas ja uudella lääkkeellä ollaan nyt liikenteessä.
Uusi ystäväni on nimeltään Voxtra ja tulen toimeen tuon kanssa. Minun ystäväni suositteli sitä luettuaan blogiani ja karambaa, kiitos blogin nyt on hyvä fiilis. Ja jos tää kunnolla vaikuttaa vasta pitemmän ajan päästä niin voi luoja. Toivottavasti ajan jakso menee näin hyvään suuntaa.

Pitkästä aikaa minä tunnen tunteita, nauran ja itken. Ja kun nauran niin nauran huolella. Niin että vatsalihakset huutaa hoosiannaa. Nyt tuntuu että elämä on elämisen arvoista. Ja kuinka ollakkaan vaikka olen elänyt koko ajan ja todellakin luullut että kaikki on ok. Niin mitäpä vielä? Olen todella elännyt jossain ihan muussa maailmassa jossa ei ole tunteite ei mitään, mutta ei myöskään masennusta. Oliko se sen arvoista, EI.

Lääkärin mukaan kun vuosi sitten kirjoitti reseptin niin paino oli 66kiloa ja nyt se 84 kiloa.... Totesi että haitat ovat suuremmat kuin hyödyt?! Aijaa, olen mökkiytynyt läskieni kanssa ja nyt aloittaessani taas painon pudotusta olen tilanteessa: Olen niin läski, että en kehtaa liikkua. On tosi noloa olla siellä ryhmä liikunta tunneilla on siis niin noloa että haluan sieltä pois. Minusta tuntuu, että kaikki tuijottavat että, miksi tuo lihapulla täällä on. Ja joo nyt jos jpoku ajattelee että ei ne niin tee, mutta tämä onkin vain minun tuntemus ja ongelma on minun korvien välissä. Mutta hei mie selätän tämän. Uskokaa pois :)

Kirjoitan taas paremmalla ajalla lisaa. Nyt opiskelu kutsuu.

Tina

Kuka rikastuu? Lääke firma vai mieleni mun?

Taas kerran ajatukset rynnivät päässäni? Tarkoittanee että olen edelleen hengissä? Eikö?

Joten jos jotain on tehtävä niin tosiaankin pitänee katsoa peiliin :) ja keskityttävä siellä näkyvään henkilöön kaikkine kaameuksineen. Eniten kai harmittaa että sain vihdoinkin jonkinlaisen sosiaalisen elämän hetkeksi ja nyt olen valmis jäämmään omaan kuoreeni kotia. Ei kai taas?? Miksi?

Esimerkiksi ensi perjantaina minun piti mennä lapsuuden ystävien kanssa risteilylle, sille samalle jolla olimme viime vuonna ja…. Mutta ei, peruin oman lähtöni, koska tiedän sen tunteen kun on aika lähteä ravintolaan ja vaatteet pursuavat päältä. Itsesääli ja paha mieli valtaa pääni. Vaikka juuri ostinkin isompia mutta ne alkavat olla jo liian pieniä. Arghhh, kuinka kauan voi syödä että se loppuu tuo kasvaminen. No niin tai näin en lähde itseäni sille matkalle nolaamaan. Se on varma ja  olenkin huomannut että minä, joka ennen olen ollut aina joka paikassa ekana… olen ruvennut perumaan menojani. Eikä edes se maksettu 70 euron tiketti (huom! olisikuulunut seisova pöytä, hahahahaaa)  saanut minua innostumaan tuosta risteilystä. Mun sisus alkaa olla repivä. 

Viime viikolla kun todella aloin katsoa syömisiäni ja intouduin kaikesta uudelleen oli loppu tulos viikon päästä melkein +2.0 kiloa ja ps. Minä tosiaankin tiedän mitä ei pidä syödä ja mitä syödä. Joten vittu olkoon jotta ei tule 5 kiloa lisää.

Miksi ihmisille määrätään tälläisia lääkkeitä? Turpoan, turpoan ja turpoan, liekö jossain kohtaa räjähdän? Nyt olemme kahlanneet kaiken maailman blogit, keskustelupalstat ja artikkelit läpi. Ja loppu tulema: Mun tän hetken lääkitys on aivan jäätävä.

Aluksi en tajunnut sitä kun multa unohtui illalla ottaa lääke niin seuraavana päivänä oli koko päivän et päässä pyöri ja oli kuin oksennus tulisi. Sitten opin jo yhdistämään sen unohtuneisiin lääkkeisiin, mutta vasta nyt tajuan sen olevan osa vieroitusoireita. Miksi en sitä silloin ymmärtänyt? Varmaankin matala mieli oli silloin kukkulani kuningas.  Hormooni toimintani on mennyt sekaisin, välivuodot ovat saaneet uuden merkityksen. Ne on joka viikkoisia ja samoin tämä on taas sivu oire. Mutta syy miksi syön niitä on se että jaksan herätä aamuisin. Eli olenko tehnyt itse itsestäni lääkeriippuvaisen vain siksi että lääkärit tunkevat masennukseen aina reseptin käteen. Olisiko minun pitänyt mieli matalana ollessa, kieltäytyä lääkityksestä ja olla ottamatta "apua" vastaan? Ja onko tuo resepti oikeasti apu?

Mitä minun olisi pitänyt tehdä? Voisiko joku viisaampi sen sanoa? Uusimpia artikkeleita lukiessaan niin huomaan uuden väittämän. KOKO MASENNUSTA EI OLE OLEMASSA? Mihinkään ei tarvitse lääkettä. Lääkefirmojen ylläpitoa koko homma ja kai lekuritkin saavat siivunsa.
 Joo, hyvä idea olla ilman lääkkeitä mutta…. minun lääkkeissäni on niin jäätävät vieroitusoireet niin uskallanko sitä alaslaskua ja kestänkö sen? Torstaina otan asian esille ja marssin lääkärini luo. Vuosi ja 3 kuukautta: 22 kiloa. Tämä ei ole normaalia. Onneksi en juo alkoholia paljon. Olisin varmaan jo 100 kiloinen :/

Teemu otti tänään vertauskuvana äidin joka on menettänyt lapsen. Ja jos äiti on vielä surullinen parin viikon jälkeen lapsen kuolemasta niin määrätään jo lääkkeet. Tuo on varmaankin totta, mutta jos itse oman pojan kuoleman jälkeen olisin saanut edes keskustelu apua niin tuskin olisin tässä jamassa. Ja juu tuo esimerkki äiti oli ehkä liian karrikoitu tapaus, mutta ymmärrätte varmaankin tarkoitusperän. Jos ihminen tuntee pahaa oloa niin se pitää peittää lääkeaineella, mutta ei se nyt ihan näinkään ole.

Näillä fiilareilla tänään, eli uutta nousua odotellen <3

Ja kyllä mä mun lasten kanssa naurankin välillä. 

Tina

Ajatuksia

Heissan lukijoilleni, siis teille jotka vielä olette lukijoitani. On ollut kaikkea tässä välimaastossa ja nyt palasin kirjoittamaan blogia. En laihduttamaan, en yrittämään vaan kirjoittamaan. Tässä välissä olen kokeillut yhtä sun toista vaan ja ei…. ei se vain onnistu ja paino se senkuin nousee. No sillä mennään. Teemu kylläkin tänään rupesi selvittämään keskustelupalstoilta tuota minun lääkitystäni. Ja joo, voipi  olla että olisiko se sittenkin se vika siellä?? No tiedä häntä? Joten taidan maanantaina varata ajan lääkäriin. Psykoterapeuttini taas yrittää jarruttaa ajatustani diettiin. Koska se veisi minulta liikaa kapasiteettiä ja minulla on projektina tällä hetkellä tuon oman elämän läpikäyminen ja voin kertoa, se on ollut todella rankkaa.

Mitä minä odotan tältä terapeutti ajalta? En tiedä, en uskalla toivoa, en osaa sanoa. En tosiaankaan tiedä. Yhden asian olen jo huomannut. Rupean sanomaan EI. Osaan jo sanoa ei ja se on uutta se. Jos joku pyytää minulta jotain niin useimmiten suostun. Mutta yllätys, yllätys, en välttämättä enään. Osaan ottaa nyt takapakkia. Ja kaiken kukkuraksi; Se tekee hyvää. En enään olekkaan itsestään selvyys joka toteuttaa kaiken ja ottaa hommia vastaan vaikka vuorokaudessa ei tunnit riitä.

Olen ollut entisessä elämässäni kampaaja. Ja joskus joku pyytää apua hiusten kanssa. Useimmiten se pitää toteuttaa samana päivänä. Ja yritän aina sen siten järjestää vaikka otan omasta ajasta pois. Jotta "ystäväni" olisi tyytyväinen. Mutta jos minä en kerkiä niin kuitenkin se 100 euroa löytyy, kuin löytyykin takataskusta ja sitten voikin mennä kampaajalle? Näin jälkikäteen se tuntuu siltä että mennään tuonne ku sieltä saa… ai no se ei nyt pystynyt, no mä ostan sen sit tuolta. Hmmmm…. Vertauskuva, kuinka ihmistä voi käyttää hyväksi.

Viime aikoina olen paljon puntaroinut ihmissuhteitani. Ja alan taas olla korviani myöten täynnä, paskanjauhamista, pätemistä, hyväksikäyttöä, pettämistä… Mitä ihmettä näillä ihmisillä tehdään??? Minusta tuntuu että suurin osa ihmissuhteista jotka ovat nyt minua lähellä: Ne syövät enemmän energiaani kuin tuovat. Sydämmeni itkee verta ja mieli alkaa madaltua. Olkoon, miksi ihmeessä minä pyristelisin näitä kaikkea vastaan. En, Vaan minä alan järjestämään ihmissuhteeni uusiksi. Ne jäävät elämääni joita oikeasti ymmärrän ja jotka todella kuuntelevat.  Eivät vain ole kuuntelevinaan.

No joo näillä mietteillä tänään. Nyt tuntuu että tuota tekstiä tulisi enemmän kuin tarpeeksi joten parempi jossain kohtaa lopettaa ja se on nyt.

Tina

Mukavaa viikonlopun jatkoa. 

Nutriletti kuuri päivä nro.3

No nyt ollaan kirjoituksissa taas normi aiheessa ja ajattelin Teille kirjata kuulumisia dietistä välillä. Eli tänään on se päivä numero kolme. Se jonka lukee, olevan se paha ja sen yli kun selviää niin plaap plaap plaap… 

Noh, eilen mulla oli se jäätävä nälkä ja buranaa söin melkein ruokana. Jokseenkin nyt en osaa erotella oliko tuo päänsärky tästä dietistä vai siitä itkemisestä jota on ollut nämä kaksi päivää. Ja voi olla että siksi ollut hieman helpompi olla syömättäkin. 

Jokseenkin maanantai iltana minun olisi niin tehnyt mieli tupakkaa. Onneksi kotona ei ollut yhtään olisin varmaan muuten polttanut. Nyt sekin halu on jo vain muistoissa. 

Miltä tuntuu pelkästään juoda pussi juomia?? Minulle se sopii hyvin, en pidä nutriletin muista mauista kuin suklaasta ja joo se riittää. Juon 5 pussia suklaata päivässä. Nam… ja jos rupeaa tökkimään niin muistutellaan tsellemme miksi todellisuudessa ihminen tarvitsee ravintoa?? Polttoaineeksi, ei miksikään muuksi. Ja näillä mennään. 

Mutta toivon pitäväni tämän tahdon lujuuden myös, kun huomenna suhailen Helsinkiin. Siellä on tapaamisia jos toisiakin. Jännä nähdä kuinka käy? Mutta nyt alkaa tuntua että alan ölöytämään sen minun iki oman selkärankani :) 

Hyvää ja Aurinkoista iltaa lukijoille :)

Tina

Ajatuksena kuolema

Tää on taas niin tätä. Ajattelin eilen, että blokkaan Teille joka ilta/ aamu tän nutrin ajan kertoakseni miten voin. Noh, eilen oli ajatuksen tasolla.

Ajatuksen tasolla oli myös, että menen salille.  Sekin oli ihan loistava idea. Kunnes vajaa yhdeksän illalla, mulla oli salikengät kädessä, kun vastasin puhelimeen. Olin niitä juuri laittamassa laukkuun ja samalla katsoin ystäväni soittavan josta en viikkoon/ kahteen ollut kuullut.

Ääni värisi luurin toisessa päässä:
- Mulla on huonoja uutisia, ****** on kuollut!

Samassa taas koko maailma tuntui pysähtyvän. Lenkkarit putovat käsistä, tuntui se epätodellinen fiilis, se syyllisyys kun ei oltu nähty aikoihin, se tunne mikä luurin toisessa päässä oli.. Olihan se kuitenkin Ystäväni veli. En voi kuvitella miltä se hänestä tuntuu. Tai miltä hänen lapsistaan ( vaikka itse olen vajaa vuosi sitten haudannut oman isäni ) Ei ole sanoja, on vain tyhmä olo ja siinä samassa yrität aukoa suutasi, sanoa jotain… jotain? Ja varmasti olen jotain todella viisasta sanonut.
Siitä hetkestä tähän hetkeen, olen miettinyt, itkenyt, kauhistellut ja nauranut.

Ennen kaikkea taas havahduin, elämä voi loppua koska vain. Päivää, aikaa, vuotta, kuukautta, mistään ei ole tietoa. Ei hänkään vanha ollut, vähän päälle neljänkymmenen. Miksi ihminen unohtaa aina kunnioittaa tätä hetkeä. Ei ihmetellä menneitä, eikä odoteta tulevaa. Vaan nautitaan tästä ja nyt. Aina me olemme tyytymättömiä, aina olemme muka " saamattomia ", tai muuten vain naama väärinpäin.

Miksi??

Olen ennen ollut kova kantamaan kaunaa, nyt olen ajatellut päästää irti. Se on kovinkin raskas taakka. Olen elänyt paljon menneessä. Mutta miksi, mennyt on muokannut minusta tämän miksi olen tullut, ne ketkä ovat sinut sen kanssa ovat ystäviäni. Ne ketkä eivät tule toimeen, se on heiltä pois.
Ei minulta. Ystäviä ei ole paljoa, mutta ei niitä tarvitsekaan. Hyvää päivää tuttuja sitäkin enemmän, mutta hauska on välillä ihmisten kanssa jorista.

Mä rakastan elämää, mä rakastan lapsiani, miestäni, mummoani. He ovat minua niin lähellä. Enkä halua heistä hevillä luopua. Joten sen eteen otan oman terveellisen kroppani takaisin. Ja koska hautajaismekkoon on mahduttava niin nutraaminen jatkuu.

Tämä on kiitos Sinulle H siitä, että annoit lähtiessäsi ajattelemisen aiheen ja osaan taas arvostaa elämää.

Kiitos kun kävit elämässäni, hyvää matkaa sinne jonnekin  <3

Tina

Onko se kesä kohta ohi?

Hui, ja mun piti olla tänä kesänä ranta kunnossa. Vaan enpä ollut/ ole. Tässä olen tehnyt viimeaikoina erittäin syvällisiä pohdintoja ja suuria ratkaisuja, joita elämä varrellaan tuo. Olen ylpeä niistä ja tulen menemään niitä kohti.

Olenko nyt valmis aloittamaan itseni "remontoinnin"?? Enköhän. Tämän viikon perjantaina on aika varattu täyteaineille jotka taas saavat minun otsani näyttämään nuoremmalta. Olenhan jo 36 ja tuo minun vuosien tupakointi on ihan varmasti saanut aikaan paljon. Joskin 21 päivä tulee 11 kk polttamatta. Wau, olen todella ylpeä itsestäni.

Kesä on tässä itselläni mennyt kotona ( koska en kehtaa näyttäytyä muualla, tällä kropalla ). Mutta ennen kaikkea, olen saanut nauttia lasteni seurasta ja siitä ei voi olla muuta kuin onnellinen <3 Minulla on kolme aivan ihanaa ja rakasta lasta. Yhden kesälomareissun heitimme Rovaniemelle. Oikein urheilu opistolle, jossa kylläkin pääsääntö oli että lapset urheilivat ja vanhemmat söivät, 4 kertaa päivässä ja aivan ihanaa ruokaa. Siellä kävin jopa kerran rannalla, koska en tuntenut sieltä ketään, niin kehtasin mennä :/

Mutta oli niin ihanaa nähdä kun lapset liikkuivat ja harrastivat, eikä koko ajan ole pelien ja puhelimien äärellä. Ja tarkoitan siis pleikkaria yms. muita sisäpeli/ tv peli juttuja. Mutta mukavaa oli ja jokainen nautti, pitkästä ajomatkasta huolimatta.

Tässä muutama kuva reissulta:

Ja tässä koko poppoo, kaverini ja sen lapset myös + tietenkin joulupukki: 

Ja kun nyt päästiin asiaan niin palataanpa siihen kinkkuun, eli minuun. Olen pohtinut ja miettinyt, missä ihmeessä se minun oma tahdonlujuus on? Mistä ihmeestä minä sen löydän? Ja palatakseni juurilleni niin otetaan esiin se Nutrilet kuuri. Se jossa ei saa lipsua, se jossa pirtelö on muuta kuin monipuolista, se joka saa sinun pääkoppasi tajuamaan, että ruoka on vain polttoainetta.
Eli Dietin aloitus osa 99. Ja nyt mä muuten onnistun ja jos en muuten niin kuulen koko ajan korvien välissä sen äitini äänen ja sen kuinka lihava minä olenkaan.

Aurinkoisia päiviä ja tsemppiä Mulle :)

   Tina

Kuvapostaus kesäkuulta

Olen ollut liikenteessä kovin kesäkuun aikana ja olen myös syönyt hyvin. Joten laitan vain nyt kuvia matkan varrelta. Ja arvatenkin saattaa kuka on kameran takana. Mutta olen ollut paikalla. 

Linnanmäki 13.6. Perjantaina

Äippä söi softis-vohvelia, kun lapset kirmasi (Katin) kanssa koneissa 

Lauantain 14.6. meille kävi kutsu ystävien uutta taloa katsomaan Espooseen kera grilli-illan. Ja tottakai oli jälkkäriäkin. Valkosuklaa -mansikka juustokakku NAM! 

Tiistaina 17.6. Rakas Juniorini piti synttärit kavereilleen. Koska oikea päivä on 21.6. ja juhannuksena ei paljoa kavereita saisi juhlimaan. ;D 

Mokkapala muffinit <3

Mansikka - Vanilja torttu

Pojan toivoma Valkosuklaa kakku 

Pinjattaa lyömässä pihalla 

Synttärilahjana tuli myös kaloja :D

Iso sisko ja veikka näyttää mallia, ööö tappelemalla :)

Keskiviikkko 18.6. 

Matkamme alkaa kohti Särkanniemeä. Ja takapenkin pohjat on innoissaan...

 Ja sokerina pohjalla ( siis sokeri päivinä ) oli Juhannus viikonloppu. Jonka sain viettää rakkaan ystäväni Katin kanssa, parannettiin maailmaa ja aiheutettiin pahennusta. Mutta ensiksi me kuitenkin levättiin hyvin torstai sekä perjantai. Ja siis syötiin.

Aivan ihanaa valkkaria tuo Kunfu Girl 

Ennen Katin tuloa painelin takapihalle meidän raparperien kimppuun. 

Ja tässä oli lopputulos. Ihana piirakka joka meni jo torstaina.

Tämä seuraava kakku korkattiin perjantai aamuna. Valkosuklaa-mansikka-vadelma kakku. Ei ole kaikkein kaunein mutta oli todella hyvää. 

 

Ja Lauantain sitten alkoi "vapaat" menimme päijänne risteilylle syömään ja nauttimaan evästä. 

Ensiksi tietenkin hieman hiilaria aamupala pöytään :/

Risteilyllä Kuhaa ja perunaa. Oli jumalattoman hyvää. 

Ja jälkkärinä valkosuklaa kakkua ( mutta minun tekemä kakku oli parempi :))

Tässä vielä kuva Katista, juhannus tunnelmissa. 

Ja sitten ei muuta kuin Kippis Teille. Näillä mennään ja voin kertoa että ruoka on ollut mainion hyvää. Ja vielä tulee se päivä kun laitan itseni näppärään kuntoon. :D höh, sitä odotellen.

Tina