sunnuntai 12. tammikuuta 2014

2014 Uusi vuosi ja uudet kujeet

Viime vuonna tähän aikaa: olin tuskaa ja kipua täynnä. Painoa oli 70 ja melkein maailma kaatui siitä. Nyt taas ongelmanydin on SUUREMPI, siis 7 kiloa suurempi. Painoa 77 kiloa ja pituutta se 159,5 eli lihava. joo, mä tietämän. En ole siitä nyt niin jäätävää ongelmaa vielä ottanut, mutta nyt on aika nostaa kissa pöydälle.

Olen ajatuksissani käynyt useasti viime vuotta läpi ja huh huijaa, mistä taas on selvitty. Jos olisin vain ollut enemmän päättäväisempi. Silloin kun sattui ja tapahtui niin olisi pitänyt turvautua saliin, eikä karkkiin ja peittoon. Mutta hei, jälkiviisaus on parasta. Ja joo, se SALI olisi ollut jees.

Mutta niin tai näin tässä sitä ollaan pallona, jolle ei vaatteet mahdu päälle, ou jee.  Hyviä puolia siis mä voin taas henkisesti piiskata itseni kilpaan ja eikä tarvitse mennä ale myynteihin. Mutta olisi tämäkin voinut jäädä tekemättä.

Plussaakin viime vuodesta tuli, 21 päivä tätä kuuta tulee tasan 5 kuukautta polttamatta. Syksy ja isänikuolema syöpään antoi minulle parhaimman perinnön. Savuttoman tulevaisuuden ja siitä olen ylpeä. Vaikka kiloaja on tullut ne voi karistaa, mutta suurempi ongelma oli tuo polttaminen. Poltin kuitenkin noin 30 dsavuketta päivässä, joten säästö niin terveydessä kuin rahapussissakin on suuri.

Mutta niin tai näin. Ensi viikolla startataan. Laittelen varmaan pallo kuvia ja ja ja… Eiköhän tämä taas tästä. Otan Lauran ( http://sisaisenlaskinnujerrus.blogspot.fi blogista mallia)

Ai niin ja koulussakin on menossa valokuvaukseen liittyvä jakso, joten kuvia on varmastikin luvassa.

Hyvää Alkanutta Vuotta 2014

Tina


6 kommenttia:

  1. Hyvä, että pahimmat ajat on selätetty ja motivaatiota löytyy taas :) Aika lailla samoissa lukemissa taidetaan olla; Pituus 158cm ja paino n. 75kg.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta sulla on nyt enemmän tuota lihasta nyt kuin minulla… Tina Ps. Nyt spurtataan kevääseen

      Poista
    2. Spurtataan yhdessä sitten! ;) Toivotaan, että jaksan myös ensi kuun jälkeenkin motivoitua kun ei oo PT:tä apurina :D Mutta annoti tästä mulle kyllä kivasti paineita.. :P

      Poista
  2. Ihanaa että olet tullut takaisin! Voin siis reilusti sanoa, että olet motivoinut niin suuresti minua liikkumaan ja kun katsoin muodonmuutoksestasi kuvia, uskoin vielä enemmän että minäkin pystyn. Ja kerrottakoon vielä, että olen 26-vuotias! Tsemppiä sinulle paljon tähän vuoteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis :D Nyt on taas vain aloitettava. Toivottavasti sinullakin on urheilu motivaatio tähän vuoteen hyvällä jamalla :D Nyt mennään taa eikä meinata. Terkuin Tina

      Poista