Tää on taas niin tätä. Ajattelin eilen, että blokkaan Teille joka ilta/ aamu tän nutrin ajan kertoakseni miten voin. Noh, eilen oli ajatuksen tasolla.
Ajatuksen tasolla oli myös, että menen salille. Sekin oli ihan loistava idea. Kunnes vajaa yhdeksän illalla, mulla oli salikengät kädessä, kun vastasin puhelimeen. Olin niitä juuri laittamassa laukkuun ja samalla katsoin ystäväni soittavan josta en viikkoon/ kahteen ollut kuullut.
Ääni värisi luurin toisessa päässä:
- Mulla on huonoja uutisia, ****** on kuollut!
Samassa taas koko maailma tuntui pysähtyvän. Lenkkarit putovat käsistä, tuntui se epätodellinen fiilis, se syyllisyys kun ei oltu nähty aikoihin, se tunne mikä luurin toisessa päässä oli.. Olihan se kuitenkin Ystäväni veli. En voi kuvitella miltä se hänestä tuntuu. Tai miltä hänen lapsistaan ( vaikka itse olen vajaa vuosi sitten haudannut oman isäni ) Ei ole sanoja, on vain tyhmä olo ja siinä samassa yrität aukoa suutasi, sanoa jotain… jotain? Ja varmasti olen jotain todella viisasta sanonut.
Siitä hetkestä tähän hetkeen, olen miettinyt, itkenyt, kauhistellut ja nauranut.
Ennen kaikkea taas havahduin, elämä voi loppua koska vain. Päivää, aikaa, vuotta, kuukautta, mistään ei ole tietoa. Ei hänkään vanha ollut, vähän päälle neljänkymmenen. Miksi ihminen unohtaa aina kunnioittaa tätä hetkeä. Ei ihmetellä menneitä, eikä odoteta tulevaa. Vaan nautitaan tästä ja nyt. Aina me olemme tyytymättömiä, aina olemme muka " saamattomia ", tai muuten vain naama väärinpäin.
Miksi??
Olen ennen ollut kova kantamaan kaunaa, nyt olen ajatellut päästää irti. Se on kovinkin raskas taakka. Olen elänyt paljon menneessä. Mutta miksi, mennyt on muokannut minusta tämän miksi olen tullut, ne ketkä ovat sinut sen kanssa ovat ystäviäni. Ne ketkä eivät tule toimeen, se on heiltä pois.
Ei minulta. Ystäviä ei ole paljoa, mutta ei niitä tarvitsekaan. Hyvää päivää tuttuja sitäkin enemmän, mutta hauska on välillä ihmisten kanssa jorista.
Mä rakastan elämää, mä rakastan lapsiani, miestäni, mummoani. He ovat minua niin lähellä. Enkä halua heistä hevillä luopua. Joten sen eteen otan oman terveellisen kroppani takaisin. Ja koska hautajaismekkoon on mahduttava niin nutraaminen jatkuu.
Tämä on kiitos Sinulle H siitä, että annoit lähtiessäsi ajattelemisen aiheen ja osaan taas arvostaa elämää.
Kiitos kun kävit elämässäni, hyvää matkaa sinne jonnekin <3
Tina
Ajatuksen tasolla oli myös, että menen salille. Sekin oli ihan loistava idea. Kunnes vajaa yhdeksän illalla, mulla oli salikengät kädessä, kun vastasin puhelimeen. Olin niitä juuri laittamassa laukkuun ja samalla katsoin ystäväni soittavan josta en viikkoon/ kahteen ollut kuullut.
Ääni värisi luurin toisessa päässä:
- Mulla on huonoja uutisia, ****** on kuollut!
Samassa taas koko maailma tuntui pysähtyvän. Lenkkarit putovat käsistä, tuntui se epätodellinen fiilis, se syyllisyys kun ei oltu nähty aikoihin, se tunne mikä luurin toisessa päässä oli.. Olihan se kuitenkin Ystäväni veli. En voi kuvitella miltä se hänestä tuntuu. Tai miltä hänen lapsistaan ( vaikka itse olen vajaa vuosi sitten haudannut oman isäni ) Ei ole sanoja, on vain tyhmä olo ja siinä samassa yrität aukoa suutasi, sanoa jotain… jotain? Ja varmasti olen jotain todella viisasta sanonut.
Siitä hetkestä tähän hetkeen, olen miettinyt, itkenyt, kauhistellut ja nauranut.
Ennen kaikkea taas havahduin, elämä voi loppua koska vain. Päivää, aikaa, vuotta, kuukautta, mistään ei ole tietoa. Ei hänkään vanha ollut, vähän päälle neljänkymmenen. Miksi ihminen unohtaa aina kunnioittaa tätä hetkeä. Ei ihmetellä menneitä, eikä odoteta tulevaa. Vaan nautitaan tästä ja nyt. Aina me olemme tyytymättömiä, aina olemme muka " saamattomia ", tai muuten vain naama väärinpäin.
Miksi??
Olen ennen ollut kova kantamaan kaunaa, nyt olen ajatellut päästää irti. Se on kovinkin raskas taakka. Olen elänyt paljon menneessä. Mutta miksi, mennyt on muokannut minusta tämän miksi olen tullut, ne ketkä ovat sinut sen kanssa ovat ystäviäni. Ne ketkä eivät tule toimeen, se on heiltä pois.
Ei minulta. Ystäviä ei ole paljoa, mutta ei niitä tarvitsekaan. Hyvää päivää tuttuja sitäkin enemmän, mutta hauska on välillä ihmisten kanssa jorista.
Mä rakastan elämää, mä rakastan lapsiani, miestäni, mummoani. He ovat minua niin lähellä. Enkä halua heistä hevillä luopua. Joten sen eteen otan oman terveellisen kroppani takaisin. Ja koska hautajaismekkoon on mahduttava niin nutraaminen jatkuu.
Tämä on kiitos Sinulle H siitä, että annoit lähtiessäsi ajattelemisen aiheen ja osaan taas arvostaa elämää.
Kiitos kun kävit elämässäni, hyvää matkaa sinne jonnekin <3
Tina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti