päiväkirja

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Kun sydämeen syvälle sattuu

Luin perjantain postausta. Juu sunnuntaina teen uuden viikko suunnitelman ja sählyyn keskiviikkona ja ja ja... Aina tekosyitä, niin kuin myös tänään. Mutta tällä kertaa syystä.

Viikonloppua:
Tässä ollaan lähdössä <3

Olimme viikonloppuna mieheni pikku jouluissa, kävimme siellä syömässä. No tämän jälkeen olimme sopineet ystävä pariskunnan kanssa että ne tulevat sinne samalle hotellille. Meillä oli hervoton ilta, skumppaa, shottia, naisten juttuja, naurua jne. Kaikkea mitä ystävien kanssa pitäisikin olla. Istuimme aamu 7 asti, pari tuntia unta ja taas istuimme höpöttämässä. Mutta siirtyen ystäviemme asunnolle.

Siellä olimme päivä kolmeen, saunoimme jne. Harvoin mieheni on mukana, mutta nyt oli. Onneksi oli. Ja sitten kun tuo pariskunta oli lähdössä lauantain bileisiin ( oli heidän ystävän 30v. bileet ), silloin me lähdimme omaan kotiin.

Jos silloin olisin tiennyt, että halaan heitä viimeistä kertaa. Katson silmiin viimeistä kertaa. Nauran heidän kanssa viimeistä kertaa niin en mitään olisi muuttanut. Se ilta on tällä hetkellä se mikä kannattelee, antaa voimaa kestää tulevaa, muistot vierivät päässäni, näen heidän kasvonsa. Mutta miksi nuoren ihmisen pitää kuolla? En ymmärrä, en halua ymmärtää. Tällä ei voi olla mitään tarkoitusta, eli kaikella on tarkoitus sanonta ei pidä paikkaansa.

Joo en tällä viikolla ole liikkunut. Olen itkenyt, sit olen itkenyt ja taisin muuten vielä kerran itkeä. Syönyt karkkia, nukkunut, itkenyt,syönyt karkkia jne......
Olo on tyhjä. Voiko sen muuten sanoa? Lehdet ovat heitä täynnä, facebookissa ei ole kuin heidän kuvia joka paikassa he muistuttavat, vaikka ei heitä voi oikeasti edes unohtaa.

Vilma, elämää pursuava ilo pilleri. Joka oli paras sähly kaveri ikinä. Jos pelasimme samalla puolella peli sujui ja jos pelasimme vastakkain, niin muut väistyköön alta. Kilpailuvietti vei voiton. Tänään emme pelanneet sählyä niin kuin yleensä keskiviikkoisin vaan sytytimme kaikki pelaajat kotonamme kynttilät pelin ajaksi. Sähyn jälkeen usein istuimme parkki paikalla autossa höpötellen (koska hain ja vein Vilman aina sählymatkalla) silloin kun kyytiin tuli Sanna myös niin höpö hetket jäivät vähemmälle. Mutta joskus Sannakin oli höpö höpö tuulella :)

Tällaisena muistan Vilman: Sangriaa ja Vaahtokarkkeja. Rallyparty elokuulta :)

Koin karvaan pettymyksen eräässä pitkässä ystävyys suhteessa tässä muutamia viikkoja sitten. Ja se oli paras ystäväni ihminen johon minä luotin. Ja tämän jälkeen on ollut todella vaikea luottaa kehenkään. Nyt pikku hiljaa, se näytti että voisi luottaa jopa ns. "uusiin" ihmisiin (luetaan 1-2v. elämässä olleen) . Ja hei pystyinkin koska hän vei salaisuuteni hautaan, mutta en todellakaan sitä toivonut. 

Sitten pariskunnan toinen osapuoli, Ari. Ihan samanlainen "onnenkantamoinen" kuin minäkin. Ei tarvinnut kuin suu avata ja tuntui, että me olisimme tunteneet aina. Harvoin siis todella harvoin minun vastaani tulee tuollaista, sillä tämä oli kerta ensimmäinen. Sanoin tänään terapiassa että toista ei tule, mutta terapeuttini yritti lohduttaa jos yksi on/oli niin miksi ei olisi toista??

Näillä me mentiin Arin kanssa nyt perjantaina :)

Nyt olen kuin kilpikonna joka taas lensi selälleen. Kuka minut kääntää ympäri vai vetäytyisinkö takaisin vain kuoreeni ja jäisin makoilemaan selälleen. Odottamaan jotain?
Nyt tässä ikävässä se tuntuu hyvältä ajatukselta. Jään siis odottamaan mitä tulevaisuudella on annettavaa?

Mutta siihen asti, itken hiljaa ja muistelen ystäviä. Kuinka tässä kävi näin?
Meillä tytöillä piti olla nyt tulevana perjantaina minun luona pikku-joulut. Palju, sauna, ruoka ja pitkästä aikaa kaikki koolla. Mutta näin ei nyt kuitenkaan ole :(

Rakkaalle Vilmalle ja Arille, Levätkää rauhassa Love U <3

Tina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti