tiistai 12. helmikuuta 2013

Treeniä, duunia, ripsiä niistä oli tämä päivä tehty

Kiitos kaikille lukijoille ja kiitos kommenteista. On Mukava saada palautetta, auttaa saamaan lisää treeni intoa ja ennen kaikkea innostaa postaamaan enemmän :D


Aamuni alkoi ensimmäiseksi ripsi huollolla. Niin vain se kolme viikko vierähti, että ei kerennyt edes huomaamaan. Huolto kesti vajaan tunnin, eli juuri sopiva aika mulle. Olen niin mahdollisimman kärsimätön siinä tuolilla notkuessani. Tekisi mieli avata silmät ja kysyä koko ajan, joko on valmis?
Mutta loppu hyvin kaikki hyvin, silmät näkyy taas päässä ja meikkaamiseen ei mene aikaa. Mikä sen näppärämpää?  Ja sit laitetaan kuvaa, jossa omaa lärviä kun tuijottaa niin ensimmäiseksi tulee mieleen se kirurgin veitsi, voipi olla et kaverilla olis hommia, mut näillä mennään :D





Ennen 



Jälkeen 



Ennen 
Jälkeen 

Mun pääkin näyttää ihan ihmeen muotoiselta, mutta haukutaan vaikka kuvaajaa tai jotain :D



Eli sit itse asiaan. Jalka treeniin, parasta mitä mä tiedän. Olen vuoden elännyt kivuissa ja säryissä ja siltikin epätoivoisesti yrittänyt treenata, nyt se kipu on poissa. Siis, ette muuten usko mikä tunne on tehdä jalkoja salilla, kun ei satu lonkkaan tai ei tule olo, että ei tunne jalkojaan, jolloin tietenkään ei voi treenata täysillä. Nyt voi ja nyt sen teen. Lähteepä kävelee nää mun reisi röllykät jonnekin ihan muille maille. Toivotan hyvää matkaa ja takaisin ei ole muuten tulemista. Näin se vain menee :D

Tässä usein kysytty Jalka päivä:

10 minuuttia Crosseri
Smith - Askelkyykky 3 x 12
Smith - Pohkeet, varpaille nousu 3 x 12 
Ristikkäistalja - reisikoukistus 3 x 12 
Etureisilaite - Reisiojennus 3 x 12 
Ristikkäistalja - sisäreidet 3 x 12 
Voimapyörärullaus 3 x 10
Vinot vatsat, levypainot, fitball 
Ristikkäistalja + bosu -vatsat 3 x15
10 Juoksumatolla reipasta kävelyä 

Niistä on mun jalka päivä tehty ja sen tuntee. Itse pidän ihan eniten tästä päivästä varsinkin silloin, kun on saanut kunnolla palauduttua edellisestä treenistä, siksi tarkoin harkitsen mitä teen milloinkin. 


Ja näistä kuvista; Ei muuten ihan helppo saada Teille kuvia, päivinä jolloin olen yksin salilla :D Näytin tänäänkin melkoiselta tampiolta, mutta sitä ajatellessani arvelen, että synnytys salissa noita mukuloita punnertaessa näytin varmasti vielä tyhmemmältä, ainankin silloin, kun siellä tuli vietettyä pari vuorokautta  :D




           

3 kommenttia:

  1. Ripset on niin ihkut! <3 mulla nyt pakkotauko kun kävin laserleikkauksessa ja joudun laittaa tippoja nyt jokusen kuukauden ja voit varmaan kuvitella, kuinka paljon mä kaipaan niitä? Käyttäny niitä kuitenki muutaman vuoden putkeen, pitäen välillä parin kuukauden taukoja ja antanu omien ripsien levähtää :) En oo viittiny ostaa ees ripsaria, kun tiedän niidenki olevan poskilla joka helkkarin kerta ku tippoja pistän silmiin :/ Pitäs vissiin värjätä ne tai jotain et näyttäs ees vähäsen ihmiseltä eikä ufolta (mulla tosi vaaleet omat ripset ja kulmat) :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sori, piti tähän vastata mut meni seuraavax kommentix...

      Poista
  2. No ripset on aina ripset. Missä kävit laserlaikkauksessa, oliko sulla paljon miinusta ja oletko tyytyväinen? Sori monta kysymystä, mutta itse toivossa saada nää lasit joskus pois. Ja juu, laita vaan kestoväriä, niin saa vähän silmiä esille :D

    VastaaPoista